tiistai 19. kesäkuuta 2018

Outoa retoriikkaa 1. Asiassa pysyminen ja dokumentaarisuuden vaatimus

Tässä blogisarjassa yritän availla joitain ajatuksen umpikujia.

Miksi saamelaisiin liittyvissä kohuissa tehdään olkiukkoja niin paljon ja perusasioissa, ja miksi ihmisten on niin vaikea ymmärtää, mikä edes keskustelun aihe on? Yritän purkaa tätä vyyhtiä ja aloitan selittämällä tässä blogauksessa, miksi vaikkapa saamenpukua ei pidä kohdella niin kuin mitä tahansa vaatetta.

Suomen Kuvalehden kirjoittajilta oli jäänyt jotakin huomaamatta, kun he ihmettelivät: 

”TÄMÄ on tyypillistä: keskustelu alkaa yhdestä päähineestä, kirjasta tai hiustyylistä ja päätyy siihen, että kyse ei ole päähineestä, kirjasta tai hiustyylistä.”

Sitaatti on Vappu Kaarenojan ja Aurora Rämön jutusta "Tätä rumpua ei saa käyttää" (SK 11.05.2018 06:00). 

Toisinaan keskustelu tosiaan alkaa asiasta Y, mutta aihe vaihtuu, kun ihmiset vääntävät siitä olkiukon X tai eivät ymmärrä Y:tä oikein. Sitten he saattavat ihmetellä, miksi toiset haluavat puhua Y:stä, koska "kyse" on heidän omasta mielestään X:stä. 

Lisäksi tyypillinen omimiskeskustelu päätyy vihapuhemyrskyyn.


Miksi saamelaisen kulttuurin elementtejä ei pidä käyttää väärin?

Saamelaisen kulttuurin kunnioittamisesta puhuttaessa vedotaan ihmisten oikeustajuun ja etiikkaan ja hyviin käytöstapoihin, koska lakiin ei voida ainakaan vielä vedota Suomessa. Kansainvälinen oikeus saattaa auttaa aiheen ymmärtämisessä. Mattias Åhrénin oikeustieteen väitöskirja nimeltään The Saami Traditional Dress & Beauty Pageants (2010) alkaa maininnalla kansainvälisistä missikisoista, joissa suomalainen kilpailija käyttää saamenpukua ikään kuin esitellen omaa kulttuuriaan, vaikka hän ei ole sen saamelaisempi kuin muutkaan missikandidaatit eikä hänellä ole siteitä saamelaiskulttuuriin.

Åhrénin mukaan kulttuuristen elementtien haitallinen käyttö vahingoittaa kollektiivista kulttuuri-identiteettiä. Haitallisuutta arvioidaan niiden kannalta, joiden luovuutta käytetään hyväksi. Esimerkiksi vääristelevien pukujäljitelmin käyttö voi selkeästi tehdä saamelaiselle kulttuurille vahinkoa, kun esittäminen on alentavaa ja haastavaa. Vääristelevä puvun käyttö voi aiheuttaa huomattavaa haittaa esimerkiksi saamelaisten luopuessa saamenpuvun käytöstä siellä, missä on turisteja ja pukuväärennöksiä. Saamelaiset yksilöt saattavat piilottaa kulttuurinsa ja oman etnisyytensä, koska saamelaisista on syntynyt kielteinen tai vääränlainen kuva valtaväestön toiminnan seurauksena. Oikeanlaisten ja oikein esitettyjen saamenpukujen käyttö myös valtaväestön asuna voi puolestaan assimiloida saamelaisia ja harhaanjohtaa valtaväestöä. Valtaväestö alkaa vähitellen pitää saamelaisia valtaväestöön kuuluvina, jos kaikki käyttävät saamenpukuja yhtä lailla, jolloin ei nähdä saamelaisen kulttuurin erillisyyttä eikä tarvetta tukemiselle ja kulttuuri vaarantuu. Åhrén päättelee, että joissain tilanteissa saamenpuvun tilapäinen käyttö voisi olla sallittua, kunhan se toteutetaan oikealla ja kunnioittavalla tavalla ja kunhan käy ilmi puvun olevan valtaväestöllä vain lainassa saamelaisilta. Esimerkiksi Ruotsissa kuninkaallisten saamenpuvun käyttö on sentyyppistä ulkopuolisten käyttöä, josta ei aiheudu saamelaisille haittaa. (Åhrén 2010, 277-278.)


Vääristelevä esittäminen ja mustamaalaus


Kohuissa alkuperäiskansojen oikeudet ovat jääneet usein piiloon. Oikeudellinen ajattelu näkyy saamelaisten argumenteissa sisäänrakennettuna, mutta valtaväestö ei ymmärrä sitä. Esimerkiksi saamelaiset saattavat sanoa, että saamenpuvut kuuluvat heille. Argumentti on alkuperäiskansojen oikeuksien perustelema.

Suomen perustuslain 17§ takaa saamelaisille oikeuden oman kulttuurinsa ylläpitoon ja kehittämiseen. Lähinnä valtaväestön omin päin tekemien, vääristeltyjen jäljitelmien kautta tunnetuksi tulleiden artefaktien, esimerkiksi saamenpuvun hallinta kuuluu myös alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden piiriin. Oikeustieteilijöiden mukaan saamenpukuun liittyvät oikeudet ovat yhteisöllisiä. ”Henkilökohtaisten duodjioikeuksien yläpuolella vaikuttaa kollektiivisten oikeuksien kirjo.” (Helander-Renvall 2011, 10.) Duodji tarkoittaa saamenkäsityötä, jonka piiriin saamenpuku lukeutuu.

Vääristelystä puhuminen ei ole vaatimus esittää mitään ”dokumentaarisesti”, kuten viimeksi Suomen Kuvalehden avustaja, elokuvakriitikko Kalle Kinnunen on olkiukkoillut peräti otsikkotasolla 17.6.2018 ”Huomio: Valkoinen peura ei ole dokumentti saamelaisuudesta”. Olkiukolla hän yritti saada lukijat pitämään saamelaista elokuvaohjaajaa Marja Helanderia hölmönä, joka ei ymmärrä mitä on fiktio. Tämä on ihmeellinen käsitys, joka on aiemminkin esiintynyt suomalaisen kulttuuriväen mielipiteissä. Se on olkiukko, sillä saamelaiset eivät ole missään vaatineet pelkästään kulttuurinsa dokumentaarista esittämistä. He tekevät itsekin jatkuvasti omaa kulttuuriaan esittävää fiktiota ja esimerkiksi piirrettyjä versioita puvuista ja saamelaisista animaatioihin. Vastaavasti minstrel show -esitysten tai "lakupekan" vastustamisella ei vaadita pelkkää dokumentaarista esittämistä. Blackfacesta luopuminen ei tarkoita, että tehtäisiin dokumenttia. Fiktio on mahdollista myös ilman blackfacea tai kännisiä, likaisia saamelaisia. 

Fiktiivisyys ei oikeuta vahingollista esittämistä, eikä fiktiivisyyttä pitäisi käyttää tekosyynä myöskään saamelaisten kohdalla. Miksi saamelaiset olisivat poikkeus? Tunnetuinta esimerkkiä käyttääkseni, luulisi holokaustin jälkeen olevan kaikille selvää, että jonkin kansanryhmän haitallisella representaatiolla ja mustamaalaamisella on seurauksia. Holokaustin jälkeen on tehty runsaasti fiktiota, taide ei ole vaarantunut, vaikka enää ei mustamaalatakaan samalla tavalla.

On outoa lukea kommentteja, joissa luonnehditaan omimiskeskustelua turhaksi. Puhuja kuulostaa tietämättömältä, pahantahtoiselta ja älyttömältä. Keskustelu tuntuu päinvastoin erittäin tarpeelliselta. Jos valtaväestö ei ole koskaan kuullutkaan alkuperäiskansojen oikeuksista, voi kai tulla sellainen olo, että tämä asia ei nyt mitenkään liity niihin päähineisiin. Eikä se liitykään tavallisiin pipoihin, mutta esimerkiksi alkuperäiskansan kulttuurissa keskeisiin kunniapäähineisiin se kyllä liittyy olennaisesti. Itsemääräämisoikeus on muun muassa oikeus suojella perinteitä, maata, elinkeinoja ja kulttuuriperintöä ja päättää niiden käytöstä.

Alkuperäiskansojen kohdalla epäsymmetrinen valtahierarkia on yhä todellisuutta. Epätasa-arvoinen tilanne on iskostunut syvälle tavallisten ihmisten mieliin. Iskostuminen näkyy jopa rasistisen jäljittelyn hyväksymisenä ja mielikuvana, että haitallinen jäljittely on normaalia, oikeutettua ja neutraalia. Saamelaisten haitallinen esittäminen viedään Suomessa Kiasmaan, Sodankylän elokuvajuhlille ja Yle Areenaan, tähtipaikoille ilman ennakoivaa itsekritiikkiä tai selitystä yleisölle tai saamelaisille itselleen. Ei nähdä, mitä pilkka ja harhaanjohtava jäljittely tekee toiselle osapuolelle, jolla ei ole valtaa ja mekanismeja vastata siihen samalla mitalla. Ei olla näkemässä oman toiminnan seurauksia. 

Valtaväestö keskittyy itsekkäästi omaan oikeuteensa ilmaista alistamista, vihaa ja halveksuntaa miettimättä, miksi moinen olisi ylipäänsä juuri oikea asenne jotain toista kansaa tai alkuperäiskansaa kohtaan. Mitä väärää esimerkiksi Amerikan alkuperäiskansat tai saamelaiset ovat meille tehneet niin, että emme haluaisi kuunnella heitä ja kunnioittaa heidän kulttuurejaan sellaisella tavalla, joka välittyisi myös heille itselleen kunnioituksena, tasavertaisuutena?

Ylemmän on turvallista loukata alempaa, koska alistamisen kohde on valtahierarkiassa häntä alempana. Kuitenkaan alempiin kohdistuvaa pilkkaa ei arvosteta (esimerkiksi koomikko Iikka Kiven mukaan satiirin maailmassa käytetään termiä ”punch-down”, alempien lyöminen, lyönti alaspäin). Jäljittelemällä alkuperäiskansaa valtaväestö jäljittelee alempaa. Alistamisen mahdollistaa asema ylempänä hierarkiassa, mutta alistaminen ei ole silti eettisesti hyväksyttävää. Lain mukaan Suomessa poliitikot ja julkisuuden henkilöt joutuvat sietämään tavallista karkeampaa pilkkaa. Heidän käsitetään olevan tavallista ihmistä ylemmässä asemassa, koska heillä on valtaa tai sosiaalista valtaa. Näin ollen tavallisen ihmisen harjoittama pilkka heitä kohtaan on ”punch-up”.  Alkuperäiskansat ja vähemmistöt, joita kohtaan karkea pilkka ja häirintä sallitaan jopa yhteiskunnan tukemalla tavalla, käytännössä asetetaan kollektiivina samaan ryhmään poliitikkojen ja julkkisten kanssa. Käyttäydymme ikään kuin heidän lyömisensä ei olisikaan ”punch-down” vaan ”punch-up”. Tällainen käytäntö on epäoikeudenmukainen.

Pelkkää alistamisen moralisointia ei välttämättä seuraa yhteiskunnallinen tasa-arvo. Silti asiat eivät koskaan muutu, ellei epäkohtiin kiinnitetä sananvapauden turvin huomiota. Alkuperäiskansojen kulttuurin hyväksikäyttö on ihmisoikeuskysymys, joten hyväksikäytön puolustajien pitäisi perustella kantansa myös ihmisoikeuksiin nähden.

”Toki voimme myös kysyä, onko kohtuullista esittää elokuvissa yliluonnollisia asioita ja noituutta, koska tosimaailmassa on vain luonnollisia asioita eikä noituuskaan toimi.” - Kalle Kinnunen, Suomen Kuvalehti 17.6.2018

Olkiukko! Sarkastinen, tyhjä retoriikka ja naurunalaistaminen ei ole keskustelua saati älykästä. 

Sananen oikeustieteestä ja kulttuurista

Oikeustieteilijä, arktisen tutkimuskeskuksen johtaja ja tutkimusprofessori Timo Koivurova on kirjoittanut yleissivistävässä artikkelissaan meille muiden tutkimusalojen edustajille näin: 

”Koska saamelaiset ovat alkuperäiskansoja, jotka artikuloivat vaateensa kollektiivisena ja yksilöllisenä ihmisoikeusasiana, on erittäin vaikeasti perusteltavissa tutkia saamelaisten oikeudellista, poliittista tai kulttuurista todellisuutta vailla mitään tietämystä ihmisoikeuksista.” (2011, 396; alleviivaus AK)

Myös kulttuurin tutkijalta edellytetään todellakin myös oikeustieteellisen tilanteen alustavaa tuntemusta, kun puhutaan alkuperäiskansoista. Monimutkaisen oikeusjärjestelmän tuntemus on toki myös Koivurovan mielestä vaikea vaatimus kenelle tahansa. Jokaisen on kuitenkin hyvä tietää siitä jotakin, varsinkin toimittajien, opettajien ja muiden aktiivisten kommentoijien.

Suomalaisesta keskustelusta ja mediasta ihmisoikeudet puuttuvat lähes täysin, kun puhutaan saamenpuvuista ja rummuista ja päähineistä. Kun valtaväestö loukkaa alkuperäiskansojen oikeuksia, he luulevat ilmeisesti loukkaavansa tunteita. Oikeudellisella tasolla keskustelu sivuaa korkeintaan valtaväestön oikeuksia, vaikka ne on turvattu lailla jo ajat sitten. 

Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälisen oikeuden järjestelmää, joka ”pääasiassa on edelleen valtiovetoinen oikeusjärjestys” (Koivurova 2011, 398). Kansojen itsemääräämisoikeus, josta myös kulttuurin suojelussa on kysymys, on yleisen kansainvälisen oikeuden periaate, joka voi merkitä alkuperäiskansoille kasvavaa autonomiaa tai itsehallintoa ja joka ei kuitenkaan oikeuta irtautumaan emovaltiosta (emt. 407). Kulttuurista itsemääräämisoikeutta voi näin ollen huoletta kannattaa osallistumatta vahingossa minkään uuden valtion separatistisiin pyrkimyksiin, jos solidaarisuuden osoittaminen on jollakulla siitä kiinni.

Esimerkiksi ilmastonmuutos on inuiittien kulttuurille vakava uhka, joten inuiitit ovat haastaneet Yhdysvallat oikeuteen vastuuttoman ilmastopolitiikan vuoksi kulttuurinsa suojelemiseksi. Oikeusjutusta ei tullut mitään, mutta ihmisoikeuksia ajamalla he saivat mediahuomiota valtavalle uhalle, heidän kulttuurinsa osittaiselle katoamiselle. (Koivurova 2011, 409-410.)

Suomessa Tenojoen kalastukseen liittyvä nykyinen lainsäädäntö on saamelaisten ihmisoikeuksia loukkaava, koska se haittaa yhtä saamelaiskulttuurin ytimistä, perinteistä kalastusta, joten ihmisoikeuksiin osoittamalla voidaan nähdä Suomen valtion toiminnassa olevan parantamisen varaa. Aslak Holmberg onkin selittänyt opinnäytteessään (2018) Mattias Åhrenin oikeustieteellisen tutkimuksen (2016) pohjalta, millainen rooli itsemääräämisoikeudella ja tasa-arvolla voisi olla kalastuskulttuurin ja koko saamelaisen kulttuurin säilyttämisen ja sukupolvelta toiselle siirtymisen kannalta, kun perinteinen tieto otettaisiin huomioon päätöksenteossa.

Mitä tarkoittaa käytännössä, että kaikilla on tasa-arvoinen oikeus nauttia omasta kulttuuristaan? Käytännössä se tarkoittaa saamelaisten kohdalla usein asioita, joita suomalainen lainsäädäntö ja suomalaisten tapaoikeus eivät ole onnistuneet turvaamaan. Esimerkiksi Tenon saamelainen kalastuselinkeino ja perinteisen tiedon oppiminen on lainsäädännöllä tehty päinvastoin uhanalaiseksi.

Saamelainen kulttuuri on omanlaistaan, ja se on ollut kolonisaatiosta lähtien selkeästi huonommassa asemassa kuin valtakulttuuri. Suomalaiset ovat historiassa tottuneet vain ottamaan. Saamelainen kulttuuri on jäänyt ilman soveltuvaa suojaa. Suojaamiseen pyritään kyllä juhlapuheissa, mutta viime vuosina oikeusasemaa on taas heikennetty.

Kulttuurin ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä olisi syytä selvittää valtaväestölle ja tiedotusta lisätä. Suomalaiset eivät yleisesti edes tiedä, mitä tarkoittaa alkuperäiskansa. Valtion olisi pitänyt selittää se kansalaisille jo 1990-luvulla, mutta vieläkään käsitettä ei tunneta. Onneksi aiheesta tulee jatkuvasti uutta tutkimusta. Tutkimustietoa pitäisi saada myös esille, ja ennen kaikkea suomeksi. Ihmisten pitäisi ymmärtää esimerkiksi, että valtaväestö ei voi päättää eikä tietää saamelaisilta kysymättä, mikä saamelaisten kulttuurille on hyväksi ja mikä haitaksi.

[pieniä tekstin muokkauksia 10.12.2018]

Lähteet:

Heinämäki, Leena, Christina Allard, Stefan Kirchner, Alexandra Xanthaki, Sanna Valkonen & Ulf Mörkenstam (toim.) 2017: Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2017. https://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=16601

Helander-Renvall, Elina 2011: Saamelaisten perinnetieto, tapaoikeudet ja biologinen monimuotoisuus.” http://docplayer.fi/17238774-Saamelaisten-perinnetieto-tapaoikeudet-ja-biologinen-monimuotoisuus-elina-helander-renvall-25-2-2011.html 

Holmberg, Aslak 2018: Bivdit luosa — To Ask for Salmon. Saami Traditional Knowledge on Salmon and the River Deatnu In Research and Desicion-Making. Pro gradu. UiT The Arctic University of Norway.

Koivurova, Timo  2011: ”Ihmisoikeustutkimus ja saamelaiset”. Teoksessa Seurujärvi-Kari, Petri Halinen & Risto Pulkkinen, Saamentutkimus tänään. Tietolipas 234. SKS, Helsinki. https://www.arcticcentre.org/loader.aspx?id=a01a8d57-2677-4143-aa4f-63870ea17b40 

Kokko, Kai T. (toim.) 2010: Kysymyksiä saamelaisten oikeusasemasta. Lapin yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja B no 30. Rovaniemi. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/59500/Kokko_Kysymyksia_saamelaisten_oikeusasemasta.pdf?sequence=1 

Åhrén, Mattias 2010: The Saami Traditional Dress & Beauty Pageants: Indigenous People’s Rights of Ownership and Self-Determination over their Cultures. Oikeustieteen väitöskirja. University of Tromssa. https://munin.uit.no/handle/10037/9698 

Åhrén, Mattias 2016: Indigenous Peoples’ Status in the International Legal System. Oxford Scholarship Online.