Ensinnäkin on ollut hauskaa nähdä suuren joukon ihmisiä kohdistavan huomionsa yksittäiseen tunturiin.
On tietysti puhuttu muustakin. Ja toivottavasti jatkossa puhutaan vielä monipuolisemmin erilaisten kulttuurien rinnakkaiselosta, pyhyyskäsityksistä ennen ja nyt, valtataisteluista, toden ja sadun puhumisesta, matkailun asemasta Lapin elinkeinorakenteessa ja asiallisesta keskustelusta.
Ennen huomioitani Luminous Finland -tapahtumista kerron, että suhteeni Saanaan on etäinen. 1990-luvulla vietin pari viikkoa Enontekiön kunnan palkkaamana siivoten Kilpisjärven tienvarsilta turistien kevätsesongin aikana heittämiä roskia. Roskat ja turismi yhdistyivät mielessäni. Vilustuin kesätöissä, koska en ollut ymmärtänyt ottaa tarpeeksi lämmintä vaatetta mukaan, vaikka asuin saman kunnan alueella. Laajan kunnan alueella ilmastokin vaihtelee.
Itsenäisyyspäivän alla 2017 havahduin, kun Kilpisjärvelle sijoitetun tapahtuman mainonnassa kerrottiin, että Saana on ollut kautta aikojen suomalaisille pyhä (Suomi100). Tiedotuksen perusteella vaikutti näin ollen siltä, että symbolivarkauden kannalta voisi olla mielenkiintoista aineistoa tuloillaan, joten jäin seuraamaan keskustelua. Symbolivarkaudessahan jonkin ryhmän symbolia väitetään jonkin toisen ryhmän symboliksi. Esimerkiksi saamelaisuutta symboloivaa saamenpukua on väitetty lappilaisuuden symboliksi. Luminousin tapauksessa ei kuitenkaan tapahtunut perinteistä symbolivarkautta, sillä ennen pitkää paljastui, että Saana ei ole ollut myöskään saamelaisille pyhä.
Aina ei ole selvää, mitkä paikat ovat olleet pyhiä ja mitkä eivät. Nykyaikana pyhät paikat merkitsevät toisille enemmän kuin toisille. Aiheesta on viime aikoina kirjoitettu esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä ("Parantava vesi" 6.8.2017). Pyhistä paikoista ei ole välttämättä puhuttu avoimesti. Arkeologi Tiina Äikkään väitöskirjan mukaan kovin laajoihin alueisiin, kuten kokonaisiin järviin ja tuntureihin liitettävää pyhyyttä on vaikea määrittää ja tutkia luotettavasti siitäkin syystä, että paikka ei ole tarkka, eikä pyhiin tuntureihin aina ole liittynyt rituaalista uhraamistoimintaa, josta jäisi jälkiä arkeologille tutkia (Äikäs 2011, 18, 33). Väitöskirja käsittelee lähinnä seitoja; Saanaa ei huomatakseni mainita.
Satu Saanan pyhyydestä saamelaisille on kuitenkin levinnyt myös tutkijoiden arkipuheisiin. Tarina on ilmeisesti puolen vuosisataa vanha. Paikalliset saamelaiset eivät kai ole juuri oikaisseet virhettä. Kuulin, ettei väitteestä ole ollut heille suoraa haittaa. He ovat tottuneet siihen, että suomalaiset luulevat milloin mitäkin.
Satavuotiaan Suomen itsenäisyysjuhlinnan tiedotus hoidettiin huolimattomasti. Saanan pyhyys saamelaisille on myöhäsyntyinen, ei-saamelainen myytti, jota viljellään matkailussa (kilpisjärvi.org, tosilappi.fi). Matkailun merkitystä Lapin rakentumisessa ei voine ylikorostaa. Kilpisjärven matkailuhotellista ja Lapin huomattavasta matkailuhankkeesta kerrotaan Museoviraston sivuilla näin:
”Lapin luonnon vetovoima ja parantuneet mahdollisuudet sen saavuttamiseen käynnistivät 1930-luvulla kulttuuri-ilmiön ja elinkeinon, jonka vaikutus maakunnassa on ollut huomattava. Valtio osallistui tunturihotellien ja matkailumajojen verkoston luomiseen sekä sen sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen ja täydentämiseen. / Rakennushallitus toimi rakennuttajana Kilpisjärvellä, kuten useassa muussa Lapin matkailuhankkeessa [...]” (Museovirasto)
Parantuneilla mahdollisuuksilla luonnon saavuttamiseen viitattaneen tieverkon laajenemiseen. Tie saavutti Kilpisjärven 1940-luvulla ja Utsjoen 1950-luvun lopulla. Jorma Ahvenaisen mukaan (1985, 309–310) ennen toista maailmansotaa itsenäisen Suomen pohjoisimmat alueet olivat kuuluneet taloudellisesti ja kulttuurisesti pikemminkin naapurivaltioihin kuin Suomeen. Enontekiöltä käytiin kauppaa Kiirunassa ja Jyykeässä. 1930-luvulla Suomi teki valintoja, joilla valtio yhdisti pohjoisia läänejään selkeämmin Suomeen. Tuolloin kasvoivat Suomen pohjoisimmat kaupungit, kuten Rovaniemi.
Matkailun merkitys ja monenlaiset ja -tasoiset siihen liittyvät ilmiöt paikallisten kannalta tulisi muistaa myös tulkittaessa paikallisia mielipiteitä ja näkemyksiä, mitä tulee heidän kotiseutunsa hyödyntämiseen ja käyttöön.
Kuvakaappaus Norjan yleisradion NRK:n keväällä 2017 lähettämästä slow-tv:stä, jossa seurattiin porojen perinteistä vuotuismuuttoa.
Valoparran ennakkomainonnassa Saanaa kuvailtiin vaikuttavaksi ja mystiseksi (valoparta.fi). Mystisyys on yleinen Lappiin liitetty attribuutti. Sivilisaation ja järjen yöpuolesta, "pimeydestä" kolonialismin "kontaktivyöhykkeellä" Lapissa on kirjoittanut esimerkiksi Veli-Pekka Lehtola (1998). Miksi tarinointi, mystiikka ja eksotiikka myy? Mitenhän paljon mystifiointiin liittyvä saamelaisten ja muiden paikallisten eksotisointi on vaikuttanut Lapissa eläviin, oikeisiin ihmisiin? Ihmisten lisäksi heidän elämäntapaansa, kulttuuriaan ja kieltään on mystifioitu. Miten paljon ihmiset ovat kaiken kaikkiaan mukautuneet matkailun ehtoihin, miellyttämiseen ja vetonaulana olemiseen. Millaisia mahdollisuuksia heillä olisi toimia toisin. Kuka päättää, mitä elinkeinoja Lapissa tuetaan. Matkailuun liittyviä kysymyksiä riittää, ja ne jäävät nyt avoimiksi.
Luminous-tapahtumien pääjärjestäjä oli valtioneuvoston kanslia. Saamelaiset loistivat poissaolollaan tiedotuksesta ja mainonnasta aina siihen saakka, kunnes Ylen Areenalla näytettiin suoraa lähetystä Kilpisjärveltä 4.12.2017 (ei ole nähtävissä tallenteena). Silloin ääneen pääsi joikutaiteilija Ingá-Máret Gaup-Juuso lapsiryhmän kanssa. Yle haastatteli hänen ohellaan poroisäntä Juha Tornensista. Molemmat esiintyivät hyvin diplomaattisesti.
Saamelaiskulttuuri tuli siis tapahtumassa esille kahden paikallisen saamelaisen suunvuorona. Menettely herätti ihmetystä siinä mielessä, että lausuntopyynnössä saamelaiskäräjille oli (lausuntoon sisältyvän referaatin mukaan) luvattu toteuttaa tapahtuma saamelaiskulttuuria kunnioittaen ja korostaen paikan merkitystä saamelaisille. Tiedotuksessa kuitenkin puhuttiin Saanan pyhyydestä suomalaisille "kautta aikojen". Tämä kuulosti asiavirheeltä, appropriaatiolta ja kolonialismilta, sillä suomalaiset eivät juuri asuneet Kilpisjärvellä ennen 1900-lukua, eikä Saana ole ollut suomalaisillekaan pyhä. (Esimerkiksi tärkeä on eri asia kuin pyhä.) Tässä yhteydessä olisi voinut jättää pyhyyden lisäksi pois ilmauksen "kautta aikojen".
Aluksi Valoparran Kari Kolan lausunnosta medialle sai kuvan, että häntä eivät sanamuodot kiinnosta: "En ehkä näihin sanamuotoihin niin takertuisi tässä kokonaisuudessa" (Yle). "Jos tämmöisessä konseptissa ruvetaan nyt sanamuotoihin takertumaan, niin vähän erikoiselta se tuntuu" (Lapin Kansa, maksumuuri). Julkisen keskustelun jälkeen Kilpisjärven tapahtuman mainostekstiin kuitenkin vaihdettiin sanan suomalaiset tilalle saamelaiset Valoparran tiedotuksessa (Facebook, valoparta.fi). Tekstiin jäi sittenkin asiavirheitä. Suomi100-sivuston tekstejä ei huomatakseni muutettu.
Suomen juhlavuosi oli lähinnä historiaton ja pitäytyi ajankohtaisuudessa. Se keskittyi elämyksellisyyteen ja kansallistunteen kohottamiseen juhlan kunniaksi. Ehkä "kautta aikojen" pitää tulkita tässä kehyksessä. Tapahtuman alkuperäisiin ideoijiin kuuluva historioitsija Martti Häikiö oli valitellut noin vuosi sitten historian puuttumista juhlallisuuksissa (Yle). Uskoakseni historiattomuus johti toisistaan poikkeaviin tulkintoihin Luminous-teoksen kohdalla. Monet eivät tiedä Kilpisjärven tienoon historiasta ja valtionrajojen käytännön merkityksestä. Siksi hyvin suunnitellulla tiedotuksella olisi voitu vaikuttaa suuresti. Pelkkä faktatieto ei ole ainoa vaikuttava tekijä, mitä tulee tulkintoihimme. Kuten Äikäs kirjoittaa (2011, 14), "[e]mme näe ympäröivää maailmaa ainoastaan pinnanmuotoina, väreinä, valoina ja varjoina, vaan aiemmat kokemukset, uskomukset ja arvot värittävät näkemäämme".
Esimerkiksi yksi omista tulkinnoistani oli, että kaamoksen keskellä möllöttävän, mystiseksi ja pyhäksi kutsutun tunturin valaiseminen on eurooppalaiseen valistuksen ideologiaan kytketty ajatus "sivistyksen ja järjen valon" tuomisesta "pimeään". Tämä tulkintani taisi vesittyä, sillä tunturi näytti valaistuna (ainakin kuvissa) tavallista mystisemmältä.
Tunturin rinteisiin heijastettiin Suomen lipun sinistä, tai niin ainakin tiedotuksessa kerrottiin. Lopputulos oli valokuvien perusteella muun muassa turkoosia, violettia ja hohtavia sävyjä. Rinteisiin ei heijastettu lippuumme kuuluvaa ristiä, joka puolestaan olisi tuonut Suomi100-juhlaan mukaan kristinuskon ja (pakko)käännyttämisen historian. Sekin ennätti tulla ennakkomainonnasta mieleen. Teosta tulkittiin myös symbolisena maan valtaamisena, mikä oli perusteltua, sillä lippu heijastettiin maahan (tai niin tiedotuksessa annettiin ennakkoon ymmärtää). Kuitenkaan valmiista teoksesta eivät tulleet mieleen varsinaisesti Suomen lippu tai järjen valo. Saanan juhlaväritys oli Kolan, kaamoksen ja revontulten versio Suomen lipun sinisestä.
Ajattelin tapahtuman tiedotuksen perusteella etukäteen sitäkin, että suomalaisten maanomistuksen alleviivaaminen saattaisi olla ikävä muistutus tai lällätys muiden valtioiden alueilla asuville saamelaisille. Keskustelussa esiintyneet yleisön väitteet tyyppiä "saamelaiset ovat suomalaisia, joten Lappi ja Saamenmaa kuuluvat joka tapauksessa suomalaisille" eivät olleet oikein osuvia; Norjan, Ruotsin ja Venäjän alueilla asuvat saamelaiset eivät välttämättä tunne itseään kovinkaan suomalaisiksi. Silti hekin ovat Suomen alueen alkuperäiskansaa, aivan kuten Suomen alueella nyt asuvat saamelaiset ovat Suomen lisäksi Norjan, Ruotsin ja Venäjän puolen alkuperäiskansaa. Vaikka maa ei ole enää heidän käytössään. En ole kuitenkaan vielä nähnyt heidän tulkintojaan tapauksesta.
Tähän liittyen kirjallisissa verkkokeskusteluissa ilmeni jälleen väärinymmärryksiä, jotka suomalainen-sanan kaksimerkityksisyys aiheuttaa. Puhujan olisi ystävällistä tarkentaa, milloin tarkoittaa sillä etnisiä suomalaisia ja milloin Suomen kansalaisia. Väärinkäsityksen riskiä nimittäin lisää se, että jotkut tieten tahtoen haluavat samastaa nämä kaksi merkitystä toisiinsa. Viimeistään tarkennusta pyydettäessä saattaa paljastua "Suomi suomalaisille" -aate, totinen sanaleikki.
Yksi asiavirhe, joka tapahtuman aikaan liikkui yleisön joukossa, oli tieto hallituksen tapahtumaan sijoittamasta rahasta. Summa 295 000 € ei ollut vain Kilpisjärven osuus vaan kaikkien paikkakuntien tapahtumia varten yhteensä annettu määrä.
Sivumennen sanoen juhlatiedotus ei ollut ihan täsmällistä muuallakaan. Turun Luminous Finland -tapahtumaa markkinoitiin "jopa kameleonttimaisena" (Valoparta). Pistäydyin uteliaana paikan päällä tarkistamassa, onko juhlavalaistus onnistunut sulautumaan taustaansa niin, ettei sitä huomaa.
Olin juuri lukenut Paul-Erik Korvelan ja Johanna Vuorelman toimittaman mainion kirjan Puhun niin totta kuin osaan. Politiikka faktojen jälkeen (2017). Artikkeleissa puitiin sitä, millaisessa asemassa valheet ja asiantuntijatieto päivänpolitiikassa ovat nyt verrattuna entisaikaan. Esimerkkejä otettiin Yhdysvalloista, Italiasta, Suomesta, Turkista. Yritin kuvitella mielessäni kirjaan vielä yhtä artikkelia, joka olisi kertonut samalla tavalla Lapista. Miten muun muuassa satoja vuosia vanha asema myyttisenä satumaana näkyy päivänpolitiikassa totuuden kannalta. Toivottavasti joku vielä joskus kirjoittaa sellaisen.
Lapin asema periferiana on ollut aina selvää. Muistan 1980-luvulta syrjässä olon keskinäisenä puheenaiheenamme. Ihmettelimme, miten meillä kaikki oli aina toisin kuin oppikirjoissa ja televisiossa ja miten meitä ei ollut Suomen mittakaavassa juuri olemassakaan. Suomi jätti meidät ulkopuolisiksi. Saamelaiset jätettiin vielä enemmän kuin meidät lappilaiset, muun muassa koska heidän kielensä ei näkynyt eikä kuulunut. Usein aiheeseen suhtauduttiin mustalla huumorilla. Mutta ehkä sitä kannattaisi miettiä totuudenjälkeiseen aikaan liitetyn populismin kannaltakin. Millainen kohtelu ja millainen puhe sellaisen alueen ihmisiin vetoaa? Riittääkö mikä tahansa huomio ja mikä tahansa action tyydyttämään nälän, joka on syrjässä olemisesta syntynyt? (Huomiotaloudesta ks. esim. Tarmo Malmbergin kirja-arvio Media&viestintä-lehdestä.)
Harmillisesti tapahtuman tiedotus toisinsi asiavirheillään ja saamelaisten ignooraamisellaan tuota syrjässä oloa, vaikka Kola kertoi halunneensa tehdä juuri päinvastoin – näkyvän ja mukaansatempaavan tapahtuman syrjäseudulle turismin kannalta hiljaiseen vuodenaikaan (Kauppalehti).
Olen huomannut, että usein symbolivarkauteen ja muuhun kulttuuriseen omimiseen liittyvissä mediatapauksissa on käynyt niin, että omia mokia ei myönnetä eikä korjata. Anteeksi pyytänyt Tanja Poutiainen taitaa olla harvoja myönteisiä poikkeuksia. (Tapaus taisi johtua Poutiaisen tai hänen taustajoukkojensa ajattelemattomuudesta. Saamenpuvun pilailuversion käyttö oli määritelmällisesti symbolivarkaus, sillä hän väitti tuovansa pilailukaupan saamenpuvulla esiin lappilaisuuttaan.) Virheiden myöntäminen ja korjaaminen saa ainakin minut heltymään. Silloin ei syytetä epäreilusti saamelaisia väärintulkinnasta – tai reagoinnista heitä koskeviin asioihin.
Voidaan ajatella niinkin, että jokaisella on velvollisuus puuttua disinformaatioon. Asiavirheiden korjaaminen on tärkeää. Joku toinen voi arvioida, että Suomi100-tiedottajien tai mainostajien välittämä disinformaatio oli vain inhimillinen erhe. Kolmas voisi pitää arveluttavana puolestaan erheen vähättelyä.
Erhe tai ei, tekstintutkija tutkii sitä, mitä tekstissä lukee, ei niinkään sitä, mitä joku olisi halunnut sanoa, sillä tekstintutkijan aineistona on teksti, se mistä on mustaa valkoisella. Erhekin voi johtaa kiinnostavien ilmiöiden ja ajattelutapojen jäljille, varsinkin toistuessaan. Lisäksi Suomi100-erhe vaikutti julkiseen keskusteluun, jota käytiin ennen tapahtumaa, joten se ei ollut lainkaan merkityksetön esimerkiksi juhlien Yhdessä-teeman toteutumisen kannalta.
Otan vielä tapahtumien kulun lyhyesti käsittelyyn tässä blogissa kehittelemäni symbolivarkaus-termin kannalta.
1. Ymmärrettäköön "symboli" nyt hyvin laajasti. (Ellei "pyhää" haluta pitää symbolisena, ajateltakoon symbolivarkaus-sanan tilalle vaikka sanaa "pyhän varkaus" tai "pyhän omiminen".)
2. Kilpisjärvi on ollut saamelaisten asuttamaa seutua tuhansia vuosia. Sopivan ilmastonsa, maastonsa ja sijaintinsa vuoksi se on myös ajan oloon kehittyneen innovatiivisen ja omaleimaisen porosaamelaisen kulttuurin ydinaluetta. Valtionrajojen sulkemiset poroilta sekoittavat Länsi-Lapin nomadien vuotuiset vaellusreitit täysin 1800-luvulla.
3. Suomalaiset kiinnostuvat Kilpisjärven alueesta enemmän vasta 1940-luvun jälkeen, kun saksalaiset rakentavat sinne johtavan tien.
4. Matkailuhenkiset suomalaiset keksivät, että Saana on saamelaisten pyhä tunturi, vaikka se ei olekaan. Satu kuulostaa ehkä uskottavalta, eksoottiselta tai kiehtovalta. Vuorovaikutus paikallisten saamelaisten kanssa ei taida oikein toimia.
5. Saanaa markkinoidaan saamelaisten pyhänä tunturina vuosikymmeniä. Vaihtoehtoisesta totuudesta tulee ihmisten mielissä laajasti faktaa. Muiden alueiden saamelaisillekin on epäselvää, onko Saana pyhä vai ei. Näin Saanasta tulee jonkinlainen lumepyhä tai pseudopyhä paikka (ei kuitenkaan tekopyhä).
6. Suomen satavuotispäivän kunniaksi järjestetyn juhlan tiedotuksessa kerrotaan, että Saana "on ollut kautta aikojen merkityksellinen ja pyhäpaikka suomalaisille ja pohjoisen alueen ihmisille".
Lisäyksellään "ja pohjoisen alueen ihmisille" teksti kutsui tulkitsemaan suomalaiset nimenomaan etnisiksi suomalaisiksi, vaikka se saattoikin, nyt ajatellen, viitata Suomen kansalaisiin. Pohjoisen alueen ihmisillä viitattiin ehkä koko Fennoskandian ihmisiin. Vaikea sanoa, sillä ilmaus oli epätäsmällinen. Ehkä epätäsmällisyydestä johtui, että kokonaisuutena kuviossa näkyy jonkinlainen lumepyhän varkaus tai pseudopyhän varkaus. Ensin uskotellaan, että A on saamelaisten, sitten approprioidaan, omitaan, kaapataan A etnisille suomalaisille. Sen jälkeen saamelaiset voivat sanoa, että noh, ette onnistuneet omimaan meiltä meidän pyhäämme, sillä A ei ollut meille pyhä.
Mikäli Saana todella olisi ollut saamelaisten pyhä tunturi, Suomi100-tapahtuman tiedotuksessa olisi tehty symbolivarkaus tai tarkemmin pyhän omiminen tai kaappaaminen. Mutta se ei siis ollutkaan niin yksinkertaista. Saana paljastuikin merkitykseltään nuoreksi, enimmäkseen matkailun kautta merkityksensä saaneeksi ikoniksi, joka sijaitsee saamelaisten perintömailla ja jolle on matkailussa kehitetty fiktiivinen saamelainen menneisyys.
Hyväksyn toki sen tosiasian, että turismiin liitetyt paikat voivat olla hyvinkin tärkeitä varsinkin vakituisille vierailijoille, enkä tahdo sitä mitenkään kritisoida. Roskien heittämisestä kritisoin kyllä.
Monet toivoivat, että Saana olisi valaistu Saamen lipun värein. Monikohan niistä, jotka eivät nähneet Suomen lipun värien heijastamisessa maahan kerrassaan mitään symboliikkaa, olisi kuitenkin nähnyt runsaasti symboliikkaa siinä tapauksessa, jos maa olisi valaistu Saamen lipun värein? Lippu on hieman eri asia kuin pelkät lipun värit, mutta yleensä Suomen kansalaisille sininen ja valkoinen ovat vahvasti osa lippua ja osa suomalaisuuden symboliikkaa.
Itse lippu on aina vahva symboli. Lippu on myös niin sanottu puhdas symboli (vrt. esimerkiksi symbolisuutta tai symboliikkaa sisältävä käyttöesine). Enontekiön kunnan järjestämässä kuntalaisten juhlassa Suomen ja Saamen liput näkyivät olevan rinnakkain.
Lähteet:
Ahvenainen, Jorma 1985: "Pohjois-Suomi 1809–1939". Teoksessa Julku, Kyösti (toim.) Faravidin maa. Pohjois-Suomen historia. Pohjoinen, Oulu.
Korvela, Paul-Erik & Johanna Vuorelma (toim.) Puhun niin totta kuin osaan. Politiikka faktojen jälkeen. Docendo, Helsinki.
Lehtola, Veli-Pekka 1998: Rajamaan identiteetti. Lappilaisuuden rakentuminen 1920- ja 1930-luvun kirjallisuudessa. Väitöskirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 665. SKS, Helsinki.
Äikäs, Tiina 2011: Rantakiviltä tuntureille. – Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa. Väitöskirja. Studia Archaeologica Septentrionalia 5. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, Rovaniemi.
