sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Suomen tulee luopua kolonialistisilla suunnitelmilla uhkailusta


Väitän, että Jäämerenrata-hanke on hyvä esimerkki suunnitelmista, jotka jo suunnitelmina ovat kolonialismia ja merkki kolonialismista. Kolonialistiset suunnitelmat tunnistaa ensinnäkin siitä, että ne vievät saamelaisten ajan, energian ja voimat taistelussa, joka kuluttaa ja heikentää heidän yhteisöään. Toisin sanoen saamelaisia roikotetaan löysässä hirressä vuosikausia. Toisekseen suunnitelmat laaditaan tavalla, joka asettaa vastakkain saamelaisten edun ja suomalaisten "yhteisen edun". Kuten viime vuonna kerrottiin saamelaisten oikeusasemasta kertovassa raportissa Saamelaisten oikeuksien toteutuminen (tietokayttoon.fi):

"Suomessa ei virallisesti koskaan omaksuttu selvästi kolonialismin ja alistamisen malleja noudattavaa, lainsäädäntöön ja virkamieskäytäntöihin sisäänkirjoitettua saamelaisten hallitsemisen tapaa. Suomessa käytäntönä on ollut paremminkin korostaa koko väestön yhteisiä tarpeita, jolloin saamelaiskysymykset on siirretty syrjään." (Heinämäki ym. 2017, 178.)

Tämä syrjäyttäminen ilmenee monin tavoin. Esimerkiksi Liikenneviraston konsulteilla teettämässä selvityksessä ei käytännössä lainkaan arvioida radan vaikutuksia saamelaisalueille ja saamelaisille. Silti rataa jo juhlitaan.

Huomatakseni ei ole juuri puhuttu siitä, kuinka kuinka kolonialistiset suunnitelmat naamioidaan positiivisella retoriikalla kaikkien suomalaisten yhteisiksi hankkeiksi, joilla on yhteinen tavoite ja jotka voivat vaikuttaa koko Suomen hyvinvointiin. Tämä on harhaanjohtavaa ja kolonialistista ajattelua, mikäli hanke ei sisällytä saamelaisia kaikkiin, eikä se ota heitä mukaan yhteiseen. Päinvastoin tuo "kaikkien yhteinen" uhkaa saamelaisten olemassaoloa ja rikkoo lupaukset saamelaisten osallisuudesta ja muista hyveistä (vaikka Suomi on kansainvälisillä areenoilla ja omissa laeissaan niihin sitoutunut). Suunnitelma ei siis ole koitumassakaan aidosti "kaikkien yhteiseksi" hyväksi.

Jos tämän seurauksena saamelaiset haluaisivat yhä vahvampaa itsehallintoa, tulisi heitä separatismista syyttävien tiedostaa tämä Suomen perinteinen hylkivä toimintatapa. Hylkiminen itsessään on jo separatistista, sillä se muistuttaa saamelaisille jatkuvasti, että he eivät ole osa meitä eivätkä he kuulu kaikkiin eivätkä he ole osa koko Lappia tai koko Suomea.


"Yhteisen hyvän" retoriikka toimii toisellakin tavalla saamelaisia vastaan, mikäli suomalaiset alkavat vihata "kaikkea vastustavia" saamelaisia yhä enemmän. Kuten sanottu, suunnitelmassa julkilausuttu "yhteinen hyvä" ei ole yhteistä kaikille, jos se ei ole myös saamelaisten hyvä vaan heille jopa kohtalokasta, mutta kun saamelaiset tästä huomauttavat, yleisön vihan tunteet kohdistuvatkin saamelaisiin. Valtion kolonialistinen suunnitelma onkin omituisesti saamelaisten syytä. Jos positiivisin sanoin markkinoitu hanke kaatuu, saamelaisista voi tulla syntipukkeja. Syntipukki tarkoittaa sijaiskärsijää. Vaikka oikea syyllinen on kolonialistisen hankkeen keksijä, sen kehittäjä, sen puolustaja, sen markkinoija ja sen edistäjä, silti vikapääksi koetaankin saamelaiset.

Kolonialististen suunnitelmien pontimena on kai talouden edistäminen, missä ei ole itsessään mitään vikaa, paitsi se, että hintana on alkuperäiskansan kukistuminen ja pahoinvointi. Seurauksena voi olla myös ilmastonmuutoksen edistyminen ja luonnon pilaaminen kaivosteollisuudella. Nekin ovat saamelaisten perinteisten elinkeinojen hankaloitumisen tai lakkaamisen vuoksi kolonialistisia seurauksia.

Kolonialistisena menetelmänä ovat saamelaisten sivuuttaminen tasavertaisena neuvottelukumppanina ja pelon ilmapiiri eli löysässä hirressä roikottaminen. Kuten tässä kirjoituksessa yritän tuoda esiin, menettelyn "logiikka" on kolonialistinen ja sen oikeutus perustuu siirtomaaherruuteen ja ylivertaiseen valta-asemaan.

Toisaalta myös turhan toivon elättäminen on kolonialistinen strategia (Yle: Sorto pukeutuu toivon kaapuun). Tutkijat Heidi Sinevaara-Niskanen ja Marjo Lindroth ovat vertailleet eri alkuperäiskansojen, myös saamelaisten asemaa. Ylen uutisen mukaan "nykypäivän kansainvälisessä politiikassa kolonialismi kätkeytyy holhoamiseen. Alkuperäiskansat määritellään erikoisiksi, muista erillään eläviksi kulttuureiksi, joiden kieltä, tapoja ja luontosuhdetta pitää suojella. Mutta samalla nämä kansat marginalisoidaan joukoksi, jonka ei tule häiritä valtaväestön elämäntapaa."

Kolonialistisilla siirtomaahankkeilla samaan aikaan sekä uhataan kulttuurin perimmäisiä elinehtoja (maa, vesi, tila, resurssit) että ruokitaan toivoa katteettomilla lupauksilla ja korulauseilla. Esimerkiksi Suomessa on annettu ymmärtää saamelaisten olevan tasavertainen neuvottelukumppani laatimalla laki saamelaiskäräjistä ja rahoittamalla sen perustoimintoja, mutta kuitenkin lopputuloksena tälle taholle on annettu hallinnossa vain koristeen verran valtaa. Ristiriitainen suhtautuminen on kuluttavaa ja tuhoisaa. Saamelaisia turhautetaan ja odotutetaan. Lopputuloksena on saamelaisten jatkuva ja toistuva pettymys, mistä kehkeytyy luottamuspula.

Ihmiset joutuvat kauhulla seuraamaan vierestä, miten saamelaisten yli jyrätään aina uusin tavoin. Aktivoituva yksilö voi nimittäin joutua rasistisen masinoinnin ja mielipidevainon kohteeksi. Saamelaisten sananvapauden ongelmista voi lukea täältä (Pirita Näkkäläjärven tutkimuksesta Fáktalávvussa). Saamelaisten suukapulan turvin valtio voi livauttaa menemään, minkä jälkeen saamelaisten on ikään kuin myöhäistä "aina riidellä". Perinteisesti käy niin, että jos heidän olemassaolonsa jossain vaiheessa muistetaan, "positiiviset" suunnitelmat ovat jo pitkällä ja niihin on käytetty jo paljon resursseja. Toivotaan ilmeisesti, ettei saamelaisilta löydy enää siinä vaiheessa sisua panna hanttiin.

Yleinen saamelaisia koskeva mielipide kehittyy kielteiseksi kolonialististen suunnitelmien vuoksi. "Aina ei." Aina ne vastustavat kaikkea. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, saamelaiset pakotetaan ilonpilaajan asemaan. Pitäisi miettiä, miksi ja miten saamelaiset pakotetaan aina sanomaan ei. Voisiko vika kenties olla järjettömissä ja kolonialistisissa suunnitelmissa, joita oikeasti vastuullinen siirtomaaisäntä ei koskaan edes tekisi? Vastuullinen valtio ei koskaan edes ryhtyisi ehdottelemaan ja suunnittelemaan tällaisia hankkeita kuten Jäämeren radan rakentaminen alkuperäiskansan maiden halki.

Millaista on kolonialistinen hallinto, ellei tällainen? Saamelaisia ei kutsuta tiedotustilaisuuksiin pitämään puheenvuoroa eikä heidän lakisääteisiä kuulemisiaan oteta lakisääteisen vakavasti. Lukijan kannattaa selvittää itselleen, mitä tarkoittaa FPIC eli free, prior and informed consent, jota menettelyä Suomi on sitoutunut noudattamaan. Wikipediassa siitä on ainoastaan englanninkielinen artikkeli; sivumennen sanoen vastuullinen valtio tiedottaisi tällaisista asioista suomeksi. Ilman koulutusta kansan yleinen mielipide ei tule koskaan sisäistämään, että saamelaiset ylipäänsä voisivat odottaa Suomen toimivan tämän periaatteen mukaisesti saamelaisia koskevissa prosesseissa. Lyhyesti: saamelaisten pitää antaa päättää itse suostumuksestaan hyvissä ajoin, ilman painostusta ja hyvin informoituina.

Lakiasiantuntija Martin Scheininin mukaan ministeriön tiedote ei osoita ymmärrystä siitä, mitä FPIC tarkoittaa:


Tällainen on noloa. Kolonialistisiin suunnitelmiin liittyy myös kolonialistinen tiedottamisen tapa: joko saamelaiset jätetään tiedotuksesta pois tai sitten virheellisesti esitetään sivulauseessa, että saamelaisilta olisi saatu jokin mandaatti, vaikka ei ole.


Tämä ei ollut Lohelta totuudellisesti sanottu. Sen sijaan todellisuudessa neuvottelut saamelaisten kanssa ovat toistaiseksi kariutuneet:


Keskustan juna tuksuttaa jo kaukana pohjoisessa, kun saamelaisten kantaa asiaan vasta muodostetaan.


Kaiken lisäksi totuus- ja sovintokomissio, jonka tarkoitus oli alkaa vihdoin rakentaa hyvää tahtoa Suomen valtion ja alkuperäiskansan välille, osoittautuu näin jo alkumetreillään katteettomiksi korulauseiksi valtion puolelta. Miten tällaiseen neuvottelukumppaniin luotetaan?

Tenon sopimuksen ja Jäämeren radan tapaisilla kolonialistisilla hankkeilla Suomi on tuhoamassa myös oman tilaisuutensa hyvittää menneisyyden virheitä.


Alkuperäiskansan asemesta juhlallisiin tiedotustilaisuuksiin kutsutaan entisiä pääministereitä ikään kuin historiallisen Suomen mandaattina, Jäämerelle tähyävän Suomi-neidon ikivanhojen haaveiden jatkuvuutta edustamaan. Jäämerihaaveet ovat osa suomalaista poliittis-strategista perinnettä, jolle ei osata panna pistettä, jotta voitaisiin suunnata voimavaroja eettisempiin hankkeisiin. Paavo Lipposen (sdp) mukaan nimenomaan tämän hankkeen edistäminen on "think big" ja muu on tyytymistä "muruihin" (Talouselämä). Epäselväksi jää, miksi ei voitaisi kehittää vähemmän haitallisia hankkeita, joissa ajateltaisiin vielä suuremmin? Ajateltaisiin esimerkiksi ekologiselta kannalta. Nyt näyttää siltä, että "think big" tarkoittaa suomalaisittain suoraviivaista 1800-lukulaista ajattelua, ja saamelaisten on tyydyttävä muruihin, junan murskaamiin poroihin ja jälleen uuteen rajasulkuun, joka estää porojen laiduntamisen perinteisillä alueillaan.

Kolonialistisisista suunnitelmista puhutaan niin kuin ne olisivat jo lukkoon lyötyjä, ja niiden toteutumisesta puhutaan täysin varmana. Näin alleviivataan suomalaisten päätösvaltaa saamelaisten yli. Kolonialistisia suunnitelmia markkinoiva retoriikka on psykologista sodankäyntiä saamelaisia vastaan. Retoriikkaan kuuluu vuorenvarmuus siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, ennen kuin mitään saamelaisia koskevaa selvitystä on edes tehty:




Lisäksi Twitter-keskustelujen perusteella monet tavalliset ihmiset ovat harhautuneet luulemaan, että kyse on saamelaisten puolelta laajenevan henkilöliikenteen estämisestä. Valtion tiedottaminen meni siis tältäkin osin pieleen. Erona esimerkiksi Rovaniemen ja Kemijärven rataan on se, että Kemijärvelle kulkee henkilöliikennettä, millä on kansallista merkitystä, ja luultavasti ihmiset mielellään maksavat veroja julkista liikennettä varten. Mutta mitä Jäämeren rataan tulee, Rambollin selvityksessä Liikennevirastolle sanotaan, että Jäämeren ”[r]adan päätepisteeseen saakka ulottuvan henkilöliikenteen syntyminen on kuitenkin epätodennäköistä. Mahdollinen uusi henkilöliikenneyhteys voitaisiin toteuttaa Rovaniemen ja Sodankylän välille.”

Rambollin selvityksen mukaan Jäämeren radasta ei olisi Suomelle muutenkaan realistista hyötyä:

"Vaikka Koillisväylälle pitkällä aikajänteellä siirtyisi Euroopan ja Aasian välisiä merikuljetuksia, ei näiden kuljetusten siirtymiselle Jäämeren ratayhteyden kautta kulkevalle reitille ole löydettävissä perusteluita. Suora merikuljetus tai kuljetus Pohjanmeren satamien kautta on kuljetuskustannuksiltaan niin merkittävästi rautatiekuljetusta edullisempi, ettei tällaiselle uudelleenreititykselle ole kuljetustaloudellisia edellytyksiä. Jäämeren ratayhteyden käyttö muuttuu sitä epäedullisemmaksi, mitä etelämpänä määränpää sijaitsee. Erityisesti kuljetukset Jäämeren ratayhteyden ja FinEst Linkin kautta Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan ovat kuljetustalouden kannalta erittäin kallis ja siten hyvin epärealistinen reittivaihtoehto. Jäämeren ratayhteydestä voisivat hyötyä lähinnä Suomen ja Ruotsin Lapin nykyisten ja suunniteltujen uusien kaivosten kuljetukset sekä Rovaniemi–Kirkkoniemi-linjausvaihtoehdossa Ylä-Lapin raakapuun kuljetukset."

Taloudellinen kannattavuus on ollut epäilyksen alla jo aiempienkin selvitysten perusteella. Aiheesta väitellyt Tuomas Kiiski sanoi Talouselämä-lehden mukaan noin vuosi sitten: ”Taloudellisesti hanke ei näytä kannattavalta, koska kuljetettavat tavaramäärät olisivat niin pieniä, ettei rahoja saada koskaan takaisin.”

Silmien hieroskelun jälkeen on pakko miettiä ääneen: onko radan tarkoitus siis todellakin edistää norjalaisten öljynporausta, ulkomaista kaivosteollisuutta, rakennusalaa (rakentamista rakentamisen vuoksi, mistä olisi vain lyhytnäköistä hyötyä) ja kiusata saamelaisia?

Yleisesti ottaen saamelaisten sitkeä läsnäolo on osoittautunut Suomelle kiusalliseksi, koska suomalaiset mieluusti ajattelevat itseään suurempien kansojen viattomana uhrina, mutta saamelaisten kokemukset Suomen alaisina eivät tue tätä kansallista uhrikertomusta. Suomi ei vieläkään halua miettiä kolonialismia tai kolonialismista johtuvia ikävän raskaita velvollisuuksia vaan jatkaa vanhalla kolonialistisella jyräämislinjalla.

Mielestäni Suomi voisi kuitenkin vaihtoehtoisesti rakentaa tästä itselleen sankarikertomuksen juuri päinvastaisella linjauksella. Voisimme rakentaa imagon, joka esittelee muille maille ylpeänä tarinaa, kuinka emme tinkineet luonnon ja alkuperäiskansan hyväksti emmekä suostuneet näihin ja näihin kolonialistisiin hankkeisiin. Täällä kuunnellaan aidosti kaikkia. Suomalaisen sisun ja eettisen osaamisen avulla, muiden hyveidemme lisäksi, panostaisimme aivan muuhun kuin vanhanaikaiseen siirtomaapolitiikkaan ja 1800-lukulaiseen strategiaan. Sen sijaan rakentaisimme kahdella miljardilla eurolla Lappiin muun muassa tasokasta arkkitehtuuria ja lisää asuntoja jo olemassaoleviin taajamiin, joissa tukisimme koulutusta ja uusien työpaikkojen syntyä esimerkiksi tutkimuksen, kulttuurin, luontaiselinkeinojen, tuotekehityksen ja informaatioteknologian aloilla.

Monen poliittisten puolueen kanta Jäämeren rataan on jäänyt minulle vielä hyvinkin epäselväksi. Saamelaisten ylirajainen ja virallinen kanta ja sen vaikutusvalta on myöskin vielä tuntematon johtuen ratasuunnitelman kolonialistisesta edistämistyylistä. Valitettavasti saamelaisten vastapuolella painii monta jättiläistä: ilmastonmuutos, Putin, kiinalaiset sijoittajat, Suomen valtio, globaali kaivosteollisuus ja pitkään jatkunut saamelaisen poronhoidon demonisointiEi muuta kuin voimia, saamelaiset! Ehkä tässä voi käydä vielä niinkin, että saamelaiset keksivät jonkin keinon päästä kompromissiin ja kehittävät kaikkia tyydyttävän mallin. Mutta en halua osaltani herättää kenessäkään turhaa toivoa ja katteetonta uskoa tulevaisuuteen. Suomihan joutuisi luopumaan pelon ilmapiirillä hallitsemisesta ja kolonialistisilla suunnitelmilla uhkailusta.